Oheisessa sarjakuvassa toinen toruu: ”Olet koko ajan peloissasi. Miksi lähdit mukaan?” Toinen toteaa viisaasti: ”Kaikki pelkäävät enemmän tai vähemmän. Rohkea ei anna pelon päättää, mitä hän tekee.”
Eikö olekin hyvä rohkeuden määritelmä? “Ei anna pelon päättää.” Siinä myös mainitaan, että kaikki pelkäävät. Enemmän tai vähemmän. Pelko siis koskettaa meitä kaikkia.
Mestarivalmentaja-kurssin motto on puhutteleva: ”Mitä tekisit, jos et pelkäisi?” Suuri kysymys! Sitä on hyvä pysähtyä miettimään.
Mestarivalmentaja-kurssilla oppimisen ja kasvun malleissa ja dioissa – omassa ja tiimin johtajuudessa – nousee toistuvasti esiin myös toinen mielenkiintoinen termi: “rohkeuden teot”. Ilman rohkeuden tekoja pelko on automaattisesti läsnä, ja yksilöä tai tiimiä ohjaa pelko.
Esimerkkejä kristityn elämässä pelkojen ohjaamisesta voisi luetella tuhansia. Annan tässä muutaman kuvaavan esimerkin, joissa pelko on ohjannut hallitsevasti tuhansia suomalaisia kristittyjä, myös johtajia:
- Uskallanko pastorina opettaa toisille Jumalan minulle antaman opetuksen, joka voi hermostuttaa johtoryhmän jäseniä tai joitakin seurakuntalaisia, ja voin menettää työpaikkani ja palkkani?
- Uskallanko mennä johonkin keskustelutilanteeseen, jossa tiedän etukäteen, että siinä puhutaan Raamattua ja Jumalaa vastaan? Uskallanko nousta siellä ja avata suuni puolustaakseni Raamatun sanaa ja Jumalaa? Näitä tilanteita ja mahdollisuuksia tulee jokaiselle kristitylle eteen, ei vain ns. aktivisteille.
- Uskallanko olla erilainen seurakunnassa, oma itseni? Kaikki olemme erilaisia ja ainutlaatuisia, mutta uskallammeko olla sitä omiemme, kristittyjen, keskellä?
Olen huomannut, että usein seurakunnassa pelkäämme eniten toisiamme. Emme tee siellä rohkeuden tekoja, emmekä usein uskalla olla omia itsejämme. Erilaisia ja ainutlaatuisia. Sitten seurakunnan ulkopuolella vapaudumme. Asian pitäisi olla päinvastoin. Kun Kristus on vapauttanut meidät todella elämään, niin meillä tulisi olla toistemme kanssa suurin rohkeus.
Otetaan vielä ehkä se vaikein uskalluskysymys, eli Jeesuksesta todistaminen. Esimerkiksi tämmöinen:
- Uskallanko soittaa sukulaiselleni, tehdä yhteyttä ja ystävyyttä hänen kanssaan ja pyytää häntä hengelliseen keskusteluun?
Tämänkaltaisen uskalluksen äärellä olemme ihan konkreettisesti XEE-kursseilla. Kukin meistä lähtee kurssilla rakentamaan yhteyttä elinpiireihimme ja kutsumaan läheisiämme ystävyyden ja evankeliumin keskusteluihin, joita kurssin aikana teemme monta. Näin opitaan käytännössä, ja pelko väistyy. Siinä kysytään niitä rohkeuden tekoja. XEE-kurssilla teemme tämän kaiken yhdessä, ja siihen saa varusteet ja mallin. Ei tarvitse olla pelkonsa kanssa yksin. Kurssin aikana saa huomata, kuinka pelko lähtee.
Nykyisessä kristittyjen maailmassa olemme kuitenkin jotenkin onnistuneet luomaan kulttuurin, jossa harva kristitty ylipäätään edes laittaa itseään sellaiseen tilanteeseen, jossa pitäisi tehdä rohkeuden tekoja evankeliumin vuoksi, tai muutenkaan. Vaikean johtoryhmän tai aviopuolison tai uskosta osattoman läheisen kanssa on helppo mukautua pelon mukaan eikä lähteä vaikealle rohkeuden matkalle.
Valitettavasti kristittyinä kannustamme toisiammekin usein vain turvallisuuteen ja välttämään kaikkea negatiivista tai konfliktin uhkaa. Se vaikuttaa ikään kuin viisaalta, mutta ohjaako meitä siinä sittenkin pelko? Näen, että ohjaa. Kristinuskon ulkopuolisetkin ovat tämän huomanneet ja jopa nauravat meille. Ennen kristityt tunnettiin rohkeudesta. Nykyään arkuudesta ja pelosta.
Meitä johtajia tarvittaisiin kipeästi kulttuurin muutokseen rohkeuden airuiksi. Paavali ja kumppanit olivat niin rohkeita, että joutuivat siitä vankilaankin ja erilaisiin kärsimyksiin. Näin he kuitenkin rohkaisivat muita uskovia, koska heitä ei ohjannut pelko. Kysykää vaikka Päivi Räsäseltä tai Juhana Pohjolalta. Heitä varmasti on pelottanut, mutta ovatko he antaneet pelon ohjata tekemisiään ja sanomisiaan? Eivät. Ainakin minuun on tehnyt vaikutuksen, että he eivät ihmisten edessä ole peruutelleet tai pyydelleet anteeksi Jumalan Sanaa, jota he ovat rohkeasti tuoneet esiin.
Tällä hetkellä ainakin länsimaissa kristittyjen johtajien esimerkki on kehno rohkeuden suhteen, varsinkin todistamisen suhteen. Esimerkiksi Hollannissa Amsterdam2023-tapahtumassa olivat lähes kaikki maailman kuuluisimmat evankeliumin julistajat opettamassa ja pitämässä kanavia, 50 julistajaa ja palvelutyöjohtajaa. Tapahtumassa järjestettiin myös todistamisen ja evankelioinnin jalkautuminen. Näistä 50 suurjulistajasta ja johtajasta vain yksi (!) tuli mukaan jalkautumiseen.
Luulen, että Jeesus ja alkuseurakunnan johtajat olisivat näissä tapahtumissa ensimmäisenä priorisoineet ei-uskovien kohtaamiset. Kysymys meille onkin: johdammeko nykyään lampaat olemaan peloissaan evankeliumin kanssa?
Jeesus teki jatkuvasti rohkeuden tekoja. Hän pelkäsi, niin kuin mekin, mutta ei toiminut pelon mukaan. Hän pelkäsi enemmän Jumalaa. Vanha sanonta kuuluu: “Jos ei pelkää Jumalaa, pelkää maailmaa.”
Alkuseurakunnassa ja kristittyjen ensimmäisillä vuosisadoilla rohkea sai johtajuuden, vaikutuksen ja palkan. Nyt nimenomaan pelkoa suositaan ja ilman rohkeutta saa pitää johtajuuden ja palkan. Mitä meille on tapahtunut? Olemmeko antaneet pelolle lopullisesti periksi? Milloin se tapahtui?
Peräänkuulutan, että johtajina tekisimme uskossa asioita rohkeuden mukaan emmekä pelon mukaan. Muut seuraavat esimerkkiäsi, ja saavat rohkeutta sinun rohkeudestasi. Todistamisen kannalta esimerkiksi GO-kuukausi toukokuussa on tähän varsin hyvä mahdollisuus. Ja tule ihmeessä johtajien XEE-kurssille!
Pelkoja vastaan kanssasi,
Toni Linjama
SEA:n hallituksen jäsen
XEE – Evankeliointi Elämäntapana ry:n toiminnanjohtaja
