Suomen Evankelinen Allianssi, Suomen Lähetysneuvosto ja Suomen Ekumeeninen Neuvosto järjestävät vuosina 2025–2026 webinaarisarjan lähetystehtävän toteuttamiseen liittyvistä teemoista.

Lausannen liike on maailmanlaajuinen erilaisten kirkkokuntien ja järjestöjen yhteistyöfoorumi, jonka innostaa ja kokoaa kristittyjä maailmanlaajuiseen lähetyskäskyn toteuttamiseen. Etelä-Korean Incheonissa syyskuussa 2024 järjestetyssä Lausannen liikkeen 4. maailmankongressissa käsiteltiin monia aiheita, jotka liittyvät olennaisesti myös lähetyskäskyn toteutumiseen Suomessa.

Vuosina 2025 ja 2026 järjestetään sarja webinaareja, jotka esittelevät ja käsittelevät näitä aiheita ja muita Lausannen liikkeen perustana olevia aiheita tämän päivän suomalaisessa kontekstissa. Panelisteiksi on kutsuttu neljänteen maailmankongressiin osallistuneita suomalaisia kristillisiä vaikuttajia sekä muita suomalaisia asiantuntijoita.

Tavoitteena on tuoda Lausannen liikkeen piirissä tapahtuvaa kansainvälistä keskustelua, tutkimustuloksia ja innovaatioita laajempaan suomalaiseen tietoisuuteen. Monet webinaareista käsitellyistä aiheista koskettavat merkittävää joukkoa suomalaisia kristittyjä ja toimijoita. Järjestäjien toiveena on, että webinaarit saavat aikaan keskustelua, olemassaolevien hyvien aloitteiden vahvistumista ja yhteistä oppimista siinä, miten kristityt voivat yhdessä vastata haasteisiin, joita aikamme tarjoaa seurakunnan ydintehtävälle ja identiteetille.

Kevään ensimmäinen webinaari pidetään maanantaina 27.1. klo 18:30-20:00. Teemoina ovat työelämä ja maailmanlähetys sekä integroitu hengellisyys ja missio.

Webinaarit ovat kaikille avoimia ja maksuttomia. Paneeliosioita voi seurata livenä Facebook-sivullamme.

Paneelin jälkeen osallistujilla on mahdollista esittää kysymyksiä ja kommentteja. Osallistumislinkki avoimeen keskusteluosioon julkaistaan aina livelähetysten yhteydessä sekä tällä sivulla ennen kutakin webinaaria.

Kevätkauden 2025 webinaarien ajankohdat ja aiheet (maanantai-iltaisin klo 18:30–20:00):

27.1.      Työelämä ja maailmanlähetys & integroitu hengellisyys ja missio (Zoom-linkki keskusteluun paneelin jälkeen)
10.2.      Seuraava sukupolvi
17.3.      Kansallinen parannuksenteko
7.4.        Kansat liikkeellä
5.5.        Pyhä Henki ja lähetys
26.5.      Väestön ikääntyminen maailmassa

Järjestäjinä toimivat yhteistyössä Suomen Evankelinen Allianssi (SEA), Suomen Lähetysneuvosto (SLN) ja Suomen Ekumeeninen Neuvosto (SEN).